Adhd on periytyvää, mutta kaikilla perheenjäsenillä sitä ei kuitenkaan automaattisesti ole. Millaista on kasvaa perheessä, jossa yhdellä tai useammalla sisaruksella on adhd? Onko sisarus automaattisesti paras tuki, turva ja ymmärtäjä niin vertaistukena kuin sivustaseuraajanakin? Minkälaisia tarinoita kuulijoilla on jaettavanaan? Reetta on kasvanut vanhimpana lapsena perheessä, jossa kolmella neljästä lapsesta on todettu adhd, kun taas Ringalla on vain yksi isosisko, jolla ei ole diagnoosia. Miten mimmien erilaiset taustat ovat näkyneet heidän sisarussuhteissaan? Entä onko ihan okei katkaista aikuisena välit omaan sisareensa, ja jos on, niin millaisissa tilanteissa?
